1.5 Tämän kirjan pääpiirteet

Tämä kirja etenee neljään laajaan tutkimussuunnitelmaan: käyttäytymisen seuraamiseen, kysymysten esittämiseen, kokeiden suorittamiseen ja massayhteistyön luomiseen. Jokainen näistä lähestymistavoista vaatii eri suhdetta tutkijoiden ja osanottajien välillä, ja jokainen antaa meille mahdollisuuden oppia erilaisia ​​asioita. Eli jos pyydämme ihmisiä kysymyksiin, voimme oppia asioita, joita emme voi oppia pelkästään noudattamalla käyttäytymistä. Samoin, jos suoritamme kokeita, voisimme oppia asioita, jotka eivät olleet mahdollisia pelkästään havaitsemalla käyttäytymistä ja asettamalla kysymyksiä. Lopuksi, jos toimimme yhteistyössä osanottajien kanssa, voimme oppia asioita, joita emme voineet oppia havainnoimalla niitä, pyytämällä heiltä kysymyksiä tai kirjoittamalla ne kokeiluihin. Näitä neljää lähestymistapaa käytettiin jossain muodossa 50 vuotta sitten, ja olen vakuuttunut siitä, että niitä käytetään edelleen joissakin muodoissa 50 vuoden kuluttua. Sen jälkeen, kun olen käyttänyt yhtä kappaletta jokaiseen lähestymistapaan, mukaan lukien tämän lähestymistavan esiin tuomat eettiset kysymykset, annan täyden luvun etiikalle. Kuten esipuheessa on kuvattu, aion pitää lukujen pääteksti mahdollisimman puhtaana ja jokainen luku päättyy osaan nimeltä "Mitä lukea seuraavaksi", joka sisältää tärkeitä bibliografisia tietoja ja viitteitä yksityiskohtaisempaan materiaalia.

Seuraavassa luvussa 2 ("Havainnointikäyttäytyminen") kuvataan, mitä ja miten tutkijat voivat oppia noudattamaan ihmisten käyttäytymistä. Erityisesti keskitytään yrityksiä ja hallituksia luomaan suuriin tietolähteisiin. Tiivistämällä tietyn lähteen yksityiskohtia, kuvataan 10 suuren tietolähteen yhteisiä piirteitä ja miten nämä vaikuttavat tutkijoiden kykyyn käyttää näitä tietolähteitä tutkimukseen. Sitten esitän kolme tutkimusstrategiaa, joita voidaan käyttää onnistuneeseen oppimiseen suurista tietolähteistä.

Luvussa 3 ("Kysymykset") aloitan näyttämällä, mitä tutkijat voivat oppia siirtymällä aiempaa suurempien tietojen yli. Erityisesti näytän, että kyselemällä ihmisiä kysymyksiin tutkijat voivat oppia asioita, joita he eivät helposti oppia havainnoimalla käyttäytymistä. Digitaalisen aikakauden luomien mahdollisuuksien organisoimiseksi tarkastelen perinteistä kokonaistutkimusvirhejärjestelmää. Sitten näytän, kuinka digitaalinen aikakausi mahdollistaa uudet lähestymistavat sekä näytteenottoon että haastatteluun. Lopuksi kuvaan kahdesta strategiasta kyselytietojen ja suurien tietolähteiden yhdistämiseksi.

Luvussa 4 ("Kokeilut käynnissä") aluksi näytän, mitä tutkijat voivat oppia, kun he liikkuvat käyttäytymisen havaitsemisen lisäksi ja kyselevät kysymyksiä. Erityisesti näytän, kuinka satunnaistetut kontrolloidut kokeet - joissa tutkija puuttuu maailmaan hyvin erityisellä tavalla - antavat tutkijoille mahdollisuuden oppia syy-yhteyksistä. Vertaan sellaisia ​​kokeiluja, joita voisimme tehdä aikaisemmin sellaisilla tavoilla, joita voimme tehdä nyt. Tätä taustaa vasten kuvaillaan digitaalisten kokeiden suorittamiseen tähtäävien tärkeimpien strategioiden mukaiset kompromisseja. Lopuksi lopetan joitain suunnittelua koskevia neuvoja siitä, miten voit hyödyntää digitaalisten kokeiden tehoa, ja kuvaan joitain niistä vastuista, jotka tulevat tuolla valtuudella.

Luvussa 5 ("Massakumppanuuden luominen") kerron, kuinka tutkijat voivat luoda massatuotantoa - kuten väkijoukotusta ja kansalaistutkimusta - sosiaalisen tutkimuksen tekemiseksi. Kuvaamalla onnistuneita massayhteistyöhankkeita ja tarjoamalla muutamia keskeisiä järjestelyperiaatteita toivottavasti vakuutan teistä kahdesta asiasta: ensinnäkin, että yhteiskunnallista tutkimusta voidaan hyödyntää massakumppanuudella ja toiseksi, että massayhteistyötä käyttävät tutkijat pystyvät ratkaisemaan aiemmin tuntemattomat ongelmat.

Luvussa 6 ("Etiikka") väitetään, että tutkijat ovat nopeasti kasvattaneet osallistujien valtaa ja että nämä kyvyt muuttuvat nopeammin kuin normit, säännöt ja lait. Tämä lisääntyvä voima ja sovittelun puute siitä, miten tätä voimaa käytetään, jättää hyvinvoimainen tutkija vaikeassa tilanteessa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi väitän, että tutkijoiden tulisi noudattaa periaatekohtaista lähestymistapaa. Toisin sanoen tutkijoiden olisi arvioitava tutkimustaan ​​nykyisten sääntöjen avulla - jotka otan huomioon - ja yleisten eettisten periaatteiden kautta. Esitän neljä vakiintunutta periaatetta ja kaksi eettistä kehystä, jotka voivat auttaa ohjaamaan tutkijoiden päätöksiä. Lopuksi selitän tiettyjä eettisiä haasteita, joita odotan tutkijoiden kohtaavan tulevaisuudessa, ja tarjoan käytännön vinkkejä työskentelyyn alueella, jossa on ärsyttävää etiikkaa.

Lopuksi luvussa 7 ("Tulevaisuus") tarkastelen teemoja, jotka kulkevat kirjan läpi, ja sitten käytä niitä spekuloimaan aiheista, jotka tulevat olemaan tärkeitä tulevaisuudessa.

Sosiaalinen tutkimus digitaaliaikana yhdistää aiemmin tekemämme, hyvin erilaiset tulevaisuuden voimavarat. Näin ollen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen muodostavat sekä yhteiskuntatieteilijät että tiedemiehet. Jokaisella ryhmällä on jotain apua, ja jokaisella on jotain oppia.